Jesus of suburbia

Jäi vähän paha maku tosta edellisestä, niin että piti tulla vielä vähän päivittämään. Kummallista miten pieni kävelylenkki yöllä omassa rauhassa koiran ja omien ajatusten kanssa voi valaa muhun taas hitusen lisää elämänhalua.

Unelmoin taas jenkkeihin menemisestä ja kaikesta sensellaisesta... täytyy tosin odottaa vielä vissiin ainakin se vuosi, kun ei niitä ilmotuksia sitten ilmaantunutkaan sinne mollin sivuille vielä joten kyllästyin odottamaan ja koska pelkäsin että muuten unohdan niin menin sitte ilmottautuun läsnäolevaks sinne kouluun ens lukuvuodelle. Ehkä se on ihan hyväkin juttu, ehkä ei, pelottaa etten saa mitään aikaseks asian suhteen jos vaan lykkään ja lykkään sitä... En millään haluais, että tää jäis vaan unelmoinniks! Pelkään muutenki koko ajan että kohta kuolen enkä sitten ehdikään kokea mitään enkä toteuttaa unelmiani.. Ja vaikka eläisin kuinka vanhaks niin eihän siinä oo mitään järkee jos ei voi kertoo lapsenlapsille(jos ikinä saan aikaan mitään lapsia...) hurjia tarinoita villistä nuoruudesta ja jakaa omaa elämänkokemustaan ja toivottavasti viisauttaankin eteenpäin. Syvällistä. :D Jos vielä kahden vuoden päästä näyttää siltä että oon jumiutumassa tänne Suomeen homehtumaan niin mua saa ja PITÄÄ potkia persuksille ja lujaa!

Ainiin ja mun ei pitäisi kuunnella Green Dayta etten menettäisi järkeeni kokonaan ja mun soittolista nyt vaan sattuu olemaan täynnä kyseistä yhtyettä ja tuun hulluks kohta koska rupeen itkeen kun tajuan että ''tänki biisin kuulin livenä ja tän ja tän ja tänki ne soitti'' ja BOO HOO!!

Pitää varmaan mennä kohta nukkumaan. Ja koko postauksen ideahan oli siis ilmoittaa että mielialani on kohentunut edellisestä. Jee. :) Kohti uusia koettelemuksia, mo!